Mainostajalle

Abikoutsi on loistava tapa tavoittaa lukiolaiskohderyhmä. Keväällä 2018 Abikoutsin käyttäjäkunta on kasvanut liki 3000-päiseksi.

Abikoutsi on lukiolaisille suunnattu hauska monivalintapeli rentoon kertailluun joka on tällä hetkellä saatavilla ilmaiseksi iOS- ja Android-laitteille. Kohderyhmämme on erityisesti ylioppilaskirjoituksiin sekä yliopistojen pääsykokeisiin valmistautuvat abiturientit, mutta palvelumme soveltuu käytettäväksi lukion ensimmäisestä kurssista lähtien. Haluamme tuottaa lukiolaisille ilmaista harjoittelumateriaalia, jonka vuoksi rahoitamme toimintaamme tarjoamalla mainostilaa sovelluksessamme. Parhaimman kuvan mainosten luonteesta saatte kokeilemalla sovellusta itse!

Abikoutsissa näytetään mainoksia sesonkiaikana yli 25 000 / kk ja keskimääräinen klikkausprosentti on noin 3.5%. Olemme alusta asti pyrkineet sijoittelemaan mainostilan visuaalisesti miellyttäväksi ja luontevaksi osaksi Abikoutsia. Seulomme mainostavat tahot tarkkaan, jotta Abikoutsin mainokset olisivat käyttäjäkuntamme kannalta mahdollisimman relevantteja.

Myymme Abikoutsiin eri kokoisia mainospaketteja. Mikäli olette kiinnostuneita yleisestä brändinne näkyvyydestä, suosittelemme näyttökertapakettia Jos taas tavoittelette lisää kävijöitä haluamallenne sivustolle, kannattaa valita haluamanne kokoinen määrä mainosklikkauksia.

Mikäli yrityksesi voisi olla kiinnostunut Abikoutsin tarjoamasta näkyvyydestä, ota ihmeessä yhteyttä oheisella lomakkeella niin teemme teille tarjouksen mainoskampanjasta!